Leipomo-konditoriatoiminnan aloittaminen

Leipomo-konditoriatoiminnan aloittaminen

Jokaisella meistä on jokin syvällä sisimmässä oleva taito, joka vain pitää päästää valloilleen tekemään ja luomaan jotain. Joillain ihmisillä tämä taito liittyy vahvasti ruokaan ja ruuanlaittoon – ja vielä spesifimmin se voi liittyä leivontaan, kakkuihin tai vaikka pelkkään jäätelöön. Tällöin on fiksua perustaa esimerkiksi leipomo tai konditoria, mutta mitä tulisi ottaa huomioon? Miten erottua kilpailijoista, miten houkutella asiakkaita? Lue tästä artikkelista viisi hyvää vinkkiä siihen, miten leipomo kannattaa perustaa ja mistä asiakkaat tulevat.

1. Hanki ammattitaito

Mikä on tärkeintä, kun perustetaan yritys tietylle alalle? No tietenkin se, että oikeasti osaa vaadittavat asiat. Leipomoiden kohdalla harrastuksista kummunnut intohimo on erittäin hyvä syy lähteä alalle, mutta osaamista kannattaa hakea koulun penkiltä tai muiden palveluksessa. Kun työskentelee hetken jossain toisessa leipomossa tai konditoriassa, saa hyviä vinkkejä arjen pyörittämiseen alan yrityksessä.

2. Muista erikoisruokavaliot

Yksi tapa erikoistua ovat erilaiset erikoisruokavaliot. On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi laktoosittomien tuotteiden tarve on Suomessa suuri, joten on tärkeää, että tuotteet ovat saatavilla myös laktoosittomana versiona.

Gluteenittomille tuotteille on myös iso tarve. Koska gluteeniton leivonta on vaikeaa ja vaatii pitkää opettelua kotikokilta, moni on kiitollinen hyvästä, ammattilaisen tekemästä gluteenittomasta tuotteesta. Muistamalla erikoisruokavaliot saat monia uusia asiakkaita.

3. Erottaudu

Sitten kun tarvittava osaaminen on hankittu, on tunnistettava se, mikä tekee juuri omasta osaamisesta erityistä. Etenkin isoissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, leipomoita ja konditorioita löytyy paljon, jolloin erottautuminen on tärkeää.

Onko sinulla jokin erityinen taito leipomisessa tai osaatko tehdä erityisen hyvää leipää? Tai haluaisitko erikoistua tiettyyn teemaan leipomuksissasi? Mieti leipomoa perustaessasi, mikä on uniikkia sinun tai leipomosi toiminnassa.

4. Markkinointi

Kuten kaikessa liiketoiminnassa, myös leipomoiden ja konditorioiden arjessa markkinointi saa ison roolin, kun mitataan asiakasvirran tuloa liikkeeseen. Hyvällä markkinoinnilla saa paljon aikaan, eikä sen tarvitse maksaa maltaita.

Esimerkiksi sosiaalisen median kanavat, kuten Instagram tai Facebook, ovat erinomaisia kanavia leipomoiden kaltaisille yrityksille jakaa tietoa toiminnasta ja tuotteista. Myös hävikki vähenee sosiaalisen media avulla: jaa tieto illalla vanhenevista tuotteista, niin joku tulee aina hakemaan päivän viimeiset leivokset ja leivät